RMP:n taustaa
Steven Reiss (1947-2016) oli yhdysvaltalainen psykologian ja psykiatrian professori. Elämäntyökseen hän pääosin työskenteli kehitysvammaisten parissa. Sairastuttuaan vakavasti 1990-luvulla hän alkoi miettiä ihmisten motivaatiota. Miksi ihmiset tekevät asioita, jotka päällisin puolin vaikuttavat ikäviltä tai jopa kivuliailta? Mikä heitä motivoi?
Vuosina 1995-1998 Reiss toteutti laajan empiirisen kyselytutkimuksen. Tutkimusten pohjalta hän päätyi johtopäätökseen, että ihmisillä on 16 yhteistä, universaalia perustarvetta, jotka meitä motivoivat. Kaikilla on samat tarpeet, mutta tarpeiden tärkeysjärjestys sekä voimakkuus vaihtelevat yksilöllisesti. Tärkeysjärjestys sekä voimakkuus voidaan selvittää RMP-profiiliilla.
Profiili on yhtä yksilöllinen kuin sormenjälki. Eri tarpeet ovat yksilökohtaisesti heikkoja, tasapuolisia tai voimakkaita. Ei ole olemassa hyvää tai huonoa tarvetta. Yhdistelmät ovat ainutlaatuisia ja omaa yhdistelmää ymmärtämällä voi saavuttaa tasapainoisen ja onnellisen elämän. Tarpeet motivoivat ihmisen käyttäytymistä.
Reissin motivaatioteoria on ensimmäinen motivaatioteoria, jolla on tieteellinen, empiirinen perusta. Taustasta, RMP-profiilin validiteetista ja reliabiliteetista sekä tarpeista/motiiveista voit lukea tarkemmin Suomen motivaatiotalon sivuilta klikkaamalla alla olevaa painiketta.
RMP ja muutos
Oman RMP-profiiilini kautta sain selkeyttä omaan toimintaani sekä siihen, millaisia päätöksiä olen itse elämässäni tehnyt. Sain rohkeutta tehdä uudenlaisia asioita sekä päätöksiä, jotka mahdollistavat taas unelmoinnin!
Toisaalta ymmärsin myös, miksi työni yläkoulun opona tuntuu minusta niin hyvältä. Yritykseni mahdollistaa minulle kuitenkin työskentelyn aikuisten kanssa siinä ohessa.
RMP-profiilini avulla sain selville itselleni tärkeimmät perustarpeet - tiedän nyt, mikä minua motivoi!